sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Työ 1

Aloitimme töiden teon heti ensimmäisellä tunnilla. Ensin kävimme teoriaa väriopista. Kertasimme päävärit: sininen, keltainen ja punainen ja vlivärit: oranssi, violetti ja vihreä.
  Minulle uusia asioita olivat värien nimet esim. kylmänpunainen on karmiini ja sitä saadaan punaisesta ja sinisestä. Se oli mielenkiintoista ja uutta teitoa minulle.
  Kävimme myös läpi väriharmonioista kuten lähiväriharmonia, yksiväriharmonia ja valööriharmonia. Sitten aloitimme ensimmäisen työn teon. Meidän piti tehdä omasta nimestä ornamentti paperiin ja saimme itse valita miten väritämme ja millä väriharmoniaa haluamme käyttää.
  Se oli mukavaa ja varsinkin kun hyödynnettiin uutta, juuri opittua tietoa. Myöskin se oli mukavaa, että kun aloimme soveltaa tietoa niin sen muistaakin paremmin. Lisäksi työn tekeminen oli mukavaa. Kun sain työn valmiiksi oli melko tyytyväinen siihen. Aluksi ajattelin, että mitähän siitä minun työstäni tullee, mutta loppujen lopuksiksi se oli itseasiassa aika kiva.


Tältä työ näyttää valmmiina:

2 kommenttia:

  1. Tehokkaan näköinen kokonaisuus! Jäin vielä miettimään, että mitä väriharmoniaa tässä käytitkään? Oliko vastavärit kysymyksessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin lähiväriharmoniaa kirjaimissa ja sitte katsoin S-kirjaimista vastavärin eli sinisen vastaväri on oranssi. Joten käytin taustaan oranssia, koska halusin käyttää keskikirjainten vastaväriä.

      Poista