sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Työ 4

Kuvan analysointi, kuvana Ferdinand von Wrightin Näköala Haminanlahdelta 1853:

1. Kuvan tunnelma on hyvin rauhallinen ja kiireetön. Pidän kuvasta, koska siitä jää rauhallinen ja kiireetön vaikutelma. Lisäksi olen aina tykännyt maisemakuvista, joten tämäkin miellyttää silmää.

2. Näen kuvassa kauniin vaaramaiseman, jossa aurinko o laskemassa (horisontti on keltainen). Kuvassa on myös vesistöä ja teoksen etualalla on lampaita. Kuva esittää siis suomalaista maisemaa.

3. Kuva tuo mieleeni mummolani, jossa on paljon vaaroja. Lisäksi mieleeni tulee eräs kesäilta kun olimme katsomassa eräällä näköalatornilla maisemia lähellä mummolaani. Kuvasta juuri tulee semmoinen stressitön olo, joka rentouttaa näin ennen koeviikkoa. Symboliikka kuvassa voisi olla semmoinen isänmaallisuus, nimittäin teoksen ohella sanotaan, että Suomen luontoa ei pidetty kanuniina ennen tätä maalausta.

4. Teos on maalattu kankaalle öljyväreillä.

5. Värit: ovat luonnonläheisiä, siinä on paljon vihertäviä ja rusehtavia sävyjä. Lisäksi taivaasta löytyy keltaista.
   Muodot: Ei ole paljoa kulmikkaita muotoja vaan luonnollisia pyöreitä/kaarevia muotoja.
   Valo ja varjot: Kuva on valoisa ja varjojakin löytyy esim. veteen heiastuu vaara. Puussa lisäksi on käytetty varjostusta.
  Liike: on aika vähän, mutta jos katsoo tarkasti niin kuvasta voi huomata oikeasta alareunasta lampaan, joka syö lehtiä, joten siinä näkyy hieman liikettä. Myöskin teoksen keskiosassa näkyy pieni talo, jonka savupiipusta tulee savua joten siinä sitä liikettä voisi kuvitella.
  Tila: on hyvin avoin ja laaja.
  Sommittelu:  teoksen alaosassa on kalliota, jossa on lampaita. Takaosassa näkyy vaara- ja vesitömaisemaa. Lisäksi teksesta löytyy puita.
  Rakenne: Etualasta löytyy paljon ja etuala on tehty yksityiskohtaisemmin, kuin takaosa. Tämä rakennelma tekee teoksesta tasapainoisen.
  Tasapaino: Mielestäni teos on tasapainoinen.
  Vaikutelma: kun kuva on laaja ja kaunis niin sen vaikutelmaksi edelleen sanoisin sen rauhallisuuden ja stressittömyyden.
  Rytmi: ei ole toistoa vaan enemmänkin vastakohtaisuuksia ja korostusta. Esim. vaara ja vesistö, sekä taivas korostuu.

6. Jos kuvaa katsotaan museossa se varmasti herättää mielenkiíntoa ym. Televisiossa se ei välttämättä niinkään herätä välttämättä mielenkiintoa sen syvällisemmin kuin ehkä museossa teos herättäisi. Kirjassa varmasti ainakin itse katsoisin kuvan áika tarkasti jne.

7. Kuvan on tehnyt suomalainen Ferdinand von Wright (1822-1906)

8. Teos on tehnyt 1853, se on tehty Haminanlahdessa. Silloin kun kuva tehtiin Suomen luontoa pidettiin rumana, ennen tätä kyseistä maalausta. Teos on myöskin tekijältä hyvin tyypillinen, nimittäin hänen tyylinsä oli kuvata korkeilta paikoilta nähtyjä laajoaja sisävesimaisemia ja tämä teos myös on tyypillistä tyyliä Ferdinand von Wrightilta.



Lähde:http://wright.taidemuseo.kuopio.fi/maisemamaalaukset/index.html

1 kommentti:

  1. Perusteellisesti käyt läpi tehtävän kohdat, kerrot sekä ulkoisista että sisällöllisistä puolista. Kivasti kerrot myös omista ajatuksistasi työtä kohtaan:)

    VastaaPoista